torstai 24. marraskuuta 2011

Yrtit hevosen ruokinnassa

Yrtit ja luontaistuotteet hevosen ruokinnassa

Yrtit ovat mielestäni ensisijaisesti vaihtoehtoja synteettisille lääkkeille. Niillä harvoin on varsinaista ruokinnallista merkitystä, koska syötettävät määrät ovat niin pieniä. Yrtit kyllä sisältävät kaikkien kasvien lailla energiaa, valkuaista, kivennäisiä ja vitamiineja, mutta ellei yrttejä syötä hevoselle vähintään kiloa päivässä, ne eivät käytännössä juuri vaikuta ravinteiden saantiin. Yrttien ravintosisältö myös vaihtelee samalla tavoin kuin esimerkiksi heinän ravintosisältö vaihtelee, kasvuolojen ja maaperän mukaan.

Synteettisten kivennäisten korvaaminen yrteillä on ajatuksena kiehtova, mutta valitettavasti käytännössä aika utopistinen. Perusongelma on, ettei yrttejä yleensä ole järkevää tai terveellistä syöttää kovin suuria määriä, jolloin vastaavasti niistä ei saada ravinteita tarpeeksi täydentämään hevosen perusrehua eli ravinneköyhää suomalaista heinää.

Tietysti asiaan vaikuttaa se, mitkä kasvit lasketaan kuuluviksi yrtteihin. Jos esimerkiksi sinimailanen on yrtti, niin silloin yrteillä on ruokinnallista merkitystä: korvattaessa heinästä merkittävä osa sinimailasella voidaan saada ainakin pääkivennäisten (makroravinteiden) tarve täyteen, suolaa lukuun ottamatta. Sinimailanen sisältää suuria määriä valkuaista ja kalsiumia ja myös sen fosfori-, magnesium ja hivenainepitoisuudet ovat tyypillistä timoteivaltaista heinää suurempia.

Yleensä kuitenkin yrteillä tarkoitetaan kasveja, joilla on lääkinnällisiä vaikutuksia. Esimerkiksi sinimailasta ei tässä mielessä ole yleensä totuttu pitämään yrttinä, vaan rehukasvina. Rajanveto on kuitenkin joskus vaikeaa – mikä on lääkinnällinen vaikutus? Sinimailasesimerkillä jatkaaksemme: sinimailanen emäksisenä rehuna toimii mahahaavan ennaltaehkäisyssä ja tukihoidossa. Sinimailanen stimuloi selluloosaa hajottavien mikro-organismien toimintaa hevosen suolistossa ja parantaa siten rehujen hyväksikäyttöä (Frape 2004). Sinimailasen on myös eräässä tutkimuksessa todettu lisäävän valko- ja punasolujen tuotantoa ja hillitsevän tulehdusta (Romic 1978). Onko sinimailanen siis sittenkin lääkekasvi?

Ehkä asiaa voi ajatella myös toisinpäin: onko olemassa kasvia, jolla ei olisi mitään lääkinnällistä vaikutusta? Mitä enemmän asiaa ajattelee, sitä tiukemmin ruokinta ja lääkintä tuntuvat kietoutuvan toisiinsa ja sitä hämärämmäksi tulee yrtin ja rehun välinen ero.

En pidä itseäni yrttiasiantuntijana, mutta kuitenkin voidakseni tehdä ruokintaneuvontaa minun on käytännössä ollut pakko perehtyä kymmenien erilaisten rehukasvien vaikutuksiin hevosen elimistössä eikä oppimisen ja perehtymisen tarpeelle näy mitään loppua. Uusia tuotteita markkinoidaan hevosille jatkuvasti. Toisaalta oman tietämyksen kasvaessa uudenlaiset rehuyhdistelmät tulevat mahdollisiksi.

Oman kategoriansa yrteissä muodostavat myrkyllisiksi luokitellut kasvit. Rajanveto myrkyn ja lääkkeen välillä on sekin joskus vaikeaa ja ainoa ero voi olla annostuksessa, kuten kuuluisa Paracelsus 1500–luvulla tiettävästi lausui. Itse en kuitenkaan lähde suosittelemaan mitään myrkylliseksi luokiteltavaa kasvia mihinkään käyttötarkoitukseen, edes pieninä annostuksina. En esimerkiksi suosittele pietaryrttiä, vaikka sitä olisikin käytetty kansanlääkinnässä loisten häätöön vuosikymmeniä tai vuosisatoja. Jos oma hevoseni itse vapaasti runsaalla laitumella laiduntaessaan päättäisi mennä napsimaan pietaryrttiä, en estäisi sitä niin tekemästä. Mutta en silti menisi tarkoituksella tätä tai muutakaan myrkyllistä kasvia syöttämään hevoselle, ainakaan kuivattuna tai muihin rehuihin sekoitettuna.

Luontaistuotteisiin saa helposti käytettyä paljon rahaa. Jos tämä raha on pois perusruokinnasta eli jos yrtti- ym. tuotteiden hankkimisen takia ei ole varaa satsata laadukkaisiin ja ravintorikkaisiin perusrehuihin, niin silloin luontaislääkkeet kääntyvät itseään vastaan. Eli allekirjoitan täydellä sydämellä sen mitä lähes jokaisen luontaistuotepurkin kyljessä lukee: ravintolisät täydentävät monipuolista ruokavaliota, eivät korvaa sitä. Toisaalta yrttejä on mahdollista kerätä itsekin täysin ilmaiseksi, mutta aikaa ja vaivaa tämä tietysti vaatii.

Kaikilla lääkkeillä, myös yrtti- ja luonnonlääkkeillä, on sivuvaikutuksia. Sivuvaikutukset ja yhteisvaikutukset on syytä tuntea hyvin ennen kuin lähtee syöttämään yrttejä hevoselle.  Nyrkkisääntönä voi sanoa, että mitään yrttiä ei pitäisi syöttää jatkuvasti, vaan sopivan mittaisina kuureina.

Itse asiassa sama sääntö kuuriluonteisesta syöttämisestä pätee useimpiin kasveihin. Monilla kasveilla on sekä hyödyllisiä että haitallisia ominaisuuksia. Esimerkiksi pellavansiemen on monessa mielessä erittäin terveellinen rehu. Sen on mm. tieteellisesti todistettu helpottavan kesäihottumaa (O’Neill et al. 2002c), siinä on paljon omega3–rasvahappoja, se tasapainottaa suoliston toimintaa ja edistää hiekan poistumista suolesta ja on vielä tulehduksia hillitsevä (anti-inflammatory). Kuitenkin pellava on myös kadmiumin kerääjä ja sen pitkäaikainen jatkuva syöttäminen voi johtaa kadmiumin kerääntymiseen elimistöön.

On  tärkeää muistaa hevosen ruokinnan yhteydessä, että kuuriluonteinen syöttäminen ei saa tarkoittaa rehun äkillistä vaihtamista toiseen. Rehuja voi ja on hyväkin välillä vaihtaa, mutta vaihtamisen pitää aina tapahtua hitaasti. Heinää saa vaihtaa maksimissaan kilon viikossa ja väkirehuja maksimissaan pari desiä päivässä. On aina muistettava, että hevosen elimistö ei ole sopeutunut ravintokasvien äkilliseen muutokseen. Hevosen luontaisessa elinympäristössä on vaihtelua: kasvien kehitysaste muuttuu (lehtiaste, kukinta, siemenaste, kuihtuminen) ja vuodenajat vaihtuvat. Muutokset eivät kuitenkaan koskaan ole äkillisiä, vaan ne tapahtuvat hyvin hitaasti viikkojen ja kuukausien aikana. Ideaalitapauksessa hevoselle olisi hyvä suunnitella esimerkiksi neljä erilaista ruokintaohjelmaa, joissa heinä pysyisi samana (korvautuen kesällä laidunruoholla), mutta muut rehut vaihtuisivat vuodenaikojen vaihtuessa. Näin olisi mahdollista ottaa huomioon myös esimerkiksi vitamiinien erisuuruiset tarpeet eri vuodenaikoina.

Lähteet:

Frape, D. 2004: Equine Nutrition and Feeding, 3rd. ed, p. 58. – Blackwell Publishing 650 p.
O’Neill, W., McKee, S. & Clarke A.F. 2002c: Flaxseed (Linum usitatissimum) supplementation associated with reduced skin test lesional area in horses with Culicoides hypersensitivity. – Can. J. Vet. Res. 66: 272-277.
Romic, S. 1978: Dietary and protective value of lucerne in the feeding of horses – Poljoprivredna Znanstvena Smotra 45: 5-17.

1 kommentti:

  1. Miksi niputat samaan lääkkeet, joissa on mitattava määrä tutkitusti vaikuttavaa ainetta, ja yrtit, joissa ei ole? Eivät ne kuulu millään mittarilla edes samaan lauseeseen.

    VastaaPoista